Taidekasvatus

Marjo Räsänen painottaa teoksessaan Kuvakulttuurit ja integroiva taideopetus, että kokonaisvaltainen ja johdonmukainen taideopetuksen suunnitteleminen edellyttää, että opettaja on tietoinen erilaisista taideteorioista ja niiden vaikutuksista käytäntöihinsä. Räsäsen mukaan taideopetus lähtee liikkeelle filosofisista kysymyksistä, erityisesti estetiikan näkökulmasta katsottuna. Tämän näkökulman kautta opetuksen ensisijaiseksi tavoitteeksi nousee oppilaan kyky ymmärtää erilaisia ilmenemismuotoja sekä rakentaa kuvia tekemällä ja tulkita identiteettiään (Räsänen.19-24). Kolmioleipämallin kolmas kerros; käsitys kuvallisesta kehityksestä syntyy oppimis- ja taideteorian yhdistelmänä. Oppimismallien merkitys ilmenee myös siinä, millaiseen vuorovaikutukseen opetus perustuu. Leivän toisen kerroksen käsitys kasvatuksesta perustuu tiedonkäsittelyä painottavaan oppimiskäsitykseen, jossa oppiminen perustuu oppijan kokemuksille (Räsänen, 36-38).

Oman taidekasvatushampurilaiseni tarkoitus oli ensisijaisesti olla mahdollisimman houkutteleva ja helposti lähestyttävä. Samaa ajattelen myös omasta kuvataiteen opetuksestani; toivon sen muodostuvan sellaiseksi kokonaisuudeksi, jossa oppilaiden on helppo lähestyä oppiainetta ja toisaalta opetus innostaa tekemään ja kokeilemaan sekä ennen kaikkea nauttimaan. Oma leipäni oli enemmänkin makea ja kakkumainen sekä äärimmäisen värikäs.

Rakensin oman taidekakkuni ympyrän muotoiselle alustalle. Pohja, johon kiinnitin kaikki yksityiskohdat, toimii ikään kuin opetuksen pohjana eli opetussuunnitelmana. Kaikki kakun täyte tarrautuu loppukädessä vakaaseen pohjaan, joka pyöreällä muodollaan kuvastaa kokoaikaista eteenpäin suuntautuvaa liikettä.  Mielestäni myös opetussuunnitelma kehittyy ajassa. Vaikka pohja itsessään on vahva, se on silti yksinään kovin tylsä ja mitään sanomaton. Opettajan tehtävä onkin koota pohjaan sopivat täytteet, ne kaikkein herkullisimmat.

Äkkiseltään katsottuna kakku näyttää syötävältä. Kuitenkin lähempi tarkastelu paljastaa, että vain osa kakun raaka-aineista on oikeasti syötäväksi tarkoitettua ja todellista. Suurin osa kuorrutteesta on keinotekoista ja syömäkelvotonta. Kakun päällinen on heterogeenistä ja jokainen täyte vaatii lähempää tarkastelua omana artikkelinaan. Ajattelen, että myös kuvaamataidon oppiaine mielletään helposti tietynlaiseksi kokonaisuudeksi, jossa opetetaan piirtämään ja maalaamaan. Todellisuudessa, jos pääsee sisälle kuvaamataidon oppiaineeseen, huomaa että kuvataiteen maailma on hyvin moninainen ja useat asiat vaativat lähempää tarkastelua ja pureskeltavaa. Kaikki oppiaineen luonteeseen liittyvä ei ole todellisuutta vaan myös keinotekoiselle ja mielikuvitukselle pitää jättää tilaa. Jokainen täyte voidaan liittää myös oppilaisiin; kaikki ovat erialisia. Opettajan (ennen kaikkea vaikea) tehtävä on tunnistaa oppilaiden henkilökohtaiset vahvuudet ja ohjata heitä hyödyntämään niitä.

Kakun kuorrutus ei ole nätti tai tietyn kaavan mukainen (niin kuin kakut yleensä ovat). Tämä viittaa luovuuteen, jokainen saa asettaa henkilökohtaiset täytteensä parhaaksi katsomallaan tavalla. Oma taidenäkemykseni on jokseenkin mimeettinen, sillä näen kuvallisen kehityksen omalla painollaan etenevänä luonnollisena prosessina, joka parhaimmillaan johtaa yksilölliseen ilmaisuun (Räsänen, 61). Kenenkään oppilaan ei mielestäni tarvitse kopioida opettajan tai toistensa tuotoksia. Oppimisprosessiin kuuluu vuorovaikutus ja keskustelu. Minkälainen keskustelu saadaan aikaan 22 samanlaisesta työstä? Tai vastaavasti tilanteessa, jossa jokainen oppilas on toteuttanut omat visionsa ja ideansa? Tietysti oppilailta odotetaan ja vaaditaan jonkinlaista tekniikoiden hallintaa, mutta niiden soveltaminen saa mielestäni jäädä lapsen omaan harkintaan. Vapaassa tekemisessä on tietenkin raamit, niin kuin kakussakin. Eihän täytteet pursua liiaksi pohjan yli.

Lähde

Räsänen, M. 2008. Kuvakulttuurit ja integroiva taideopetus. Gummerus